Urani huipulla harjoitusraveissa
Kun Joensuun raviradalle saatiin pitkän hiljaiselon jälkeen harjoitusravit, oli paikalla väkeä ku pipoa ja hevosia kaksi pipoa - enemmän kuin lounasraveissa konsanaan. Tänään lauantaina katokset täyttyivät, sillä paikalla oli lähemmäs 60 kavioeläintä ja näiden joukossa kaksi ponia. Neljä noista kavioista kuului meidän Paille.
Ei tiennyt pikkupoika-Pai, kun aamulla kuljetusautoon käveli, että raviradalla olisi vähän eri meno kuin normaalisti. Hevosen korvat pyörivät kuin ropeli ja se hirnui tuon tuosta kuin ekaa kertaa oriutensa tajunneena. Taisi poijjaan hevosenkatsomus laajentua aika tavalla tänään. Ei tiennyt tää hevosharrastelija, miten paljon jotenkin osasi jännittää ja huolettaa ja hirvittää nämä ravit. Se lataus, kun oma hevonen on raviradalla, on ihan kamalaa ja ihan kamalan ihanaa, vaikka tänäänkin vain leikkiraveista oli kysymys. Raviurheilu on upeaa katsojallekin, mutta oma hevonen on siihen vielä + 100 .... x 1 000. Myös leikkiraveissa.
Halusimme hevoselle hyvän fiiliksen, paljon kokemusta, porukassa ajamista ja vertaisiaan loppusuoralle, joten varman päälle ilmoitimme 1,40-vauhtiseen ryhmään, missä loppusuora on vapaavauhtinen. Hiiteillä on se kymmenen sekuntia kovempaakin menty, mutta sormet ristissä toivoin, ettei tähän ryhmään eksyisi kivenkovia starttareita, jotka hyvästelisivät loppusuoralla pikkupoikamme 12-aikaisella lopetuksella. Onni oli myötä ja 1,40-ryhmään riitti osallistujia sen verran, että jakoivat porukan kahtia ja lämppärit kuuden hevosen voimin juoksivat omassa lähdössään ja saman verran suomenhevosia omassaan. Jälkiviisautta myös tässä, mutta 1,30-ryhmä olisi ollut jäätävä ja, kun siinä viimeinen puolikas mentiin 20 pintaan, on viimeinen 100 metriä ollut vinhaa, ainakin voittajalla. Siinä ois ollut kokemattomammalla rytmissä hakemista.
Siispä 1,40, harkkareitten toinen lähtö ja rattailla Paille tuttu Herra Kuljettaja, joka on kuljettanut hevosta myös hiiteillä aimo harppauksia eteenpäin. Mie jään siinä rinnalla aina enemmän tai vähemmän matkustajan rooliin. :) Lämmityksessä Paille jotenkin valkeni, että ne kaikki maksimissaan kolme ravihevosta, jotka aikaisemmin ovat olleet samaan aikaan raviradalla, eivät olekaan olleet kaikki maailman hevoset. Nyt niitä oli kovasti paljon enemmän ja ne menivät eri suuntiin, edestä ja takaa ja siihen piti totutella monen monta laukkaloikkaa ja sydämentykytystä. Hevonen kuitenkin asettui, mutta sydämentykytykseni ei, ei ihan vielä. "Starttiin" pörhäköitynyttä Paita hiukan tuunattiin Herra Kuljettajan ehdottamilla varustemuutoksilla ja eikun toivomaan sitä kuuluisaa parasta ja pelkäämään sitä vielä kuuluisampaa pahinta.
Sydämentykytys EI todellakaan rauhoittunut, kun Herra Kuljettaja tuumi, että kuskaa hevosen vielä autolähtöharjoitukseenkin. Eikö se ole vähän liikaa tottumattomalle hevoselle? Eikö armahdeta hevosta? Tai edes minua? Ei. Mie positiivisuuden multihuipentuma kuvittelin sieluni silmin, kun lämmityksessä jo sinkoillut Pai pyörtyisi silkasta järkytyksestä, kun lähtöauto ottaisi hevoset syliinsä. Vaan siinä se mukana pötki, "meidän vanha ruuna". Jännittihän se toki, kun hevosia oli molemmilla puolilla, joten auto taisi tuossa kohtaa olla Paille se turvallisin elementti, vaikkei ihan puomissa pysynytkään.
Vaikka tämä blogi on ennen kaikkea Black Ice Boostin ja vain silloin tällöin vähän muidenkin blogi, sai nämä harkkarit palstatilaa myös sen vuoksi, että raviradan selostus juoksunkulusta vaatii oikaisua. Harjoitusravien tuloksissa annetaan ymmärtää, että Pai hyytyi loppusuoralla ja ihan Pain uroteon ja itsensä ylittämisen vuoksi täytyy kertoa, että paskan latvat se mitä hyytyi. :D
Herra Kuljettaja kuljetti hevosen voltista ravilla matkaan ja oikeaan suuntaan (ensimmäinen tavoite täytetty). Viisas kuljettaja nakkasi Pain samantien keulaan, koska tiesi, ettei se toisen puserossa juokse kuitenkaan (tämä vielä opittavien asioiden listalla). Kellontarkka, mutta ilman kelloa ajava, kuljettaja veti Pain kera lähtöä ensimmäisen 500 metriä 37,5, ensimmäisen kilometrin 40,0 ja kolmannen 500 metriä 41,5. Tässä kohden suurin osa lähdöstä oli takana ja oikealla askellajilla taitettu (toinenkin tavoite täytetty). Loppusuoran koittaessa takaa alettiin tulla ohi ja ainakin kaksi hevosta ehti edelle. Korvat tukossa ja puolilapuilla varustettu Pai ehti päästää kaverit hevosenmitan edelle ennen kuin muisti, että täällä oli muitakin ja, kun hölmistyksestään selvisi, käskemättä ori vastasi maaliin saakka ja tyrkkäsi itsensä toiseksi. Viimeisen puolikkaan väliajaksi mitattiin 26,5 ja tässä Joensuun pitkän loppusuoran ollessa se vapaavauhtinen pätkä, niin alta tuon on pistelty pitkälti. Niin, että hyvä Setä Selostaja, Pai ei taipunut, vaan pikkuori oli elämänsä ensimmäisissä raveisissa ja juoksi rehdisti kilpaa (tavoitteet ylitetty).
Herra Kuljettaja sanoi oriin miehistyneen, kun antoi ohjia miulle startin jälkeen. Isoja juttuja voi tapahtua kahden kilometrin aikana. Ja minä, minä istuin rattailla virne naamalla, tähänastisen hevosurani huipulla: osaksi omistamani, osaksi valmentamani, osaksi hoitamani ja silti kokonaan rakastamani hevonen juoksi juuri harjoitusraveissa suomenhevosvauhteja ja oli ihan maailman paras! :)
Ei tiennyt pikkupoika-Pai, kun aamulla kuljetusautoon käveli, että raviradalla olisi vähän eri meno kuin normaalisti. Hevosen korvat pyörivät kuin ropeli ja se hirnui tuon tuosta kuin ekaa kertaa oriutensa tajunneena. Taisi poijjaan hevosenkatsomus laajentua aika tavalla tänään. Ei tiennyt tää hevosharrastelija, miten paljon jotenkin osasi jännittää ja huolettaa ja hirvittää nämä ravit. Se lataus, kun oma hevonen on raviradalla, on ihan kamalaa ja ihan kamalan ihanaa, vaikka tänäänkin vain leikkiraveista oli kysymys. Raviurheilu on upeaa katsojallekin, mutta oma hevonen on siihen vielä + 100 .... x 1 000. Myös leikkiraveissa.
Halusimme hevoselle hyvän fiiliksen, paljon kokemusta, porukassa ajamista ja vertaisiaan loppusuoralle, joten varman päälle ilmoitimme 1,40-vauhtiseen ryhmään, missä loppusuora on vapaavauhtinen. Hiiteillä on se kymmenen sekuntia kovempaakin menty, mutta sormet ristissä toivoin, ettei tähän ryhmään eksyisi kivenkovia starttareita, jotka hyvästelisivät loppusuoralla pikkupoikamme 12-aikaisella lopetuksella. Onni oli myötä ja 1,40-ryhmään riitti osallistujia sen verran, että jakoivat porukan kahtia ja lämppärit kuuden hevosen voimin juoksivat omassa lähdössään ja saman verran suomenhevosia omassaan. Jälkiviisautta myös tässä, mutta 1,30-ryhmä olisi ollut jäätävä ja, kun siinä viimeinen puolikas mentiin 20 pintaan, on viimeinen 100 metriä ollut vinhaa, ainakin voittajalla. Siinä ois ollut kokemattomammalla rytmissä hakemista.
 |
| Kuvituskuva jostain hiitiltä *Tänään aivan liian jännää, että ois valokuvaaminen edes muistunut mieleen missään vaiheessa... |
Siispä 1,40, harkkareitten toinen lähtö ja rattailla Paille tuttu Herra Kuljettaja, joka on kuljettanut hevosta myös hiiteillä aimo harppauksia eteenpäin. Mie jään siinä rinnalla aina enemmän tai vähemmän matkustajan rooliin. :) Lämmityksessä Paille jotenkin valkeni, että ne kaikki maksimissaan kolme ravihevosta, jotka aikaisemmin ovat olleet samaan aikaan raviradalla, eivät olekaan olleet kaikki maailman hevoset. Nyt niitä oli kovasti paljon enemmän ja ne menivät eri suuntiin, edestä ja takaa ja siihen piti totutella monen monta laukkaloikkaa ja sydämentykytystä. Hevonen kuitenkin asettui, mutta sydämentykytykseni ei, ei ihan vielä. "Starttiin" pörhäköitynyttä Paita hiukan tuunattiin Herra Kuljettajan ehdottamilla varustemuutoksilla ja eikun toivomaan sitä kuuluisaa parasta ja pelkäämään sitä vielä kuuluisampaa pahinta.
Sydämentykytys EI todellakaan rauhoittunut, kun Herra Kuljettaja tuumi, että kuskaa hevosen vielä autolähtöharjoitukseenkin. Eikö se ole vähän liikaa tottumattomalle hevoselle? Eikö armahdeta hevosta? Tai edes minua? Ei. Mie positiivisuuden multihuipentuma kuvittelin sieluni silmin, kun lämmityksessä jo sinkoillut Pai pyörtyisi silkasta järkytyksestä, kun lähtöauto ottaisi hevoset syliinsä. Vaan siinä se mukana pötki, "meidän vanha ruuna". Jännittihän se toki, kun hevosia oli molemmilla puolilla, joten auto taisi tuossa kohtaa olla Paille se turvallisin elementti, vaikkei ihan puomissa pysynytkään.
Vaikka tämä blogi on ennen kaikkea Black Ice Boostin ja vain silloin tällöin vähän muidenkin blogi, sai nämä harkkarit palstatilaa myös sen vuoksi, että raviradan selostus juoksunkulusta vaatii oikaisua. Harjoitusravien tuloksissa annetaan ymmärtää, että Pai hyytyi loppusuoralla ja ihan Pain uroteon ja itsensä ylittämisen vuoksi täytyy kertoa, että paskan latvat se mitä hyytyi. :D
Herra Kuljettaja kuljetti hevosen voltista ravilla matkaan ja oikeaan suuntaan (ensimmäinen tavoite täytetty). Viisas kuljettaja nakkasi Pain samantien keulaan, koska tiesi, ettei se toisen puserossa juokse kuitenkaan (tämä vielä opittavien asioiden listalla). Kellontarkka, mutta ilman kelloa ajava, kuljettaja veti Pain kera lähtöä ensimmäisen 500 metriä 37,5, ensimmäisen kilometrin 40,0 ja kolmannen 500 metriä 41,5. Tässä kohden suurin osa lähdöstä oli takana ja oikealla askellajilla taitettu (toinenkin tavoite täytetty). Loppusuoran koittaessa takaa alettiin tulla ohi ja ainakin kaksi hevosta ehti edelle. Korvat tukossa ja puolilapuilla varustettu Pai ehti päästää kaverit hevosenmitan edelle ennen kuin muisti, että täällä oli muitakin ja, kun hölmistyksestään selvisi, käskemättä ori vastasi maaliin saakka ja tyrkkäsi itsensä toiseksi. Viimeisen puolikkaan väliajaksi mitattiin 26,5 ja tässä Joensuun pitkän loppusuoran ollessa se vapaavauhtinen pätkä, niin alta tuon on pistelty pitkälti. Niin, että hyvä Setä Selostaja, Pai ei taipunut, vaan pikkuori oli elämänsä ensimmäisissä raveisissa ja juoksi rehdisti kilpaa (tavoitteet ylitetty).
Herra Kuljettaja sanoi oriin miehistyneen, kun antoi ohjia miulle startin jälkeen. Isoja juttuja voi tapahtua kahden kilometrin aikana. Ja minä, minä istuin rattailla virne naamalla, tähänastisen hevosurani huipulla: osaksi omistamani, osaksi valmentamani, osaksi hoitamani ja silti kokonaan rakastamani hevonen juoksi juuri harjoitusraveissa suomenhevosvauhteja ja oli ihan maailman paras! :)
Ihana, oikein hyvänmielen kirjoitus. :) Juuri niitä käsittämättömiä tunteita kuvaten, joita vain toinen samanmoinen raviharrastelija voi tajuta... Tuosta on hyvä jatkaa, ties vaikka urasi olisi tämän huippuhetkenkin jälkeen pelkästään nousujohteinen. Tsemppiä! :)
VastaaPoistaKiitos Miia! Sellaisella elämänohjeella olen koettanut mennä, että kun iloitsee pienistä, ni saa iloita useemmin, raviharrastelijatkin. :)
Poista