Sanaton

Ei lähde nyt runoratsu ravaamaan kirjoittajalla. On sellainen hämmentynyt, epäuskoinen, kiitollinen, ylpeä, hykerryttävä, liikuttunut, onnellinen, kummallinen olo. Meijän Bläkki kipaisi sunnuntairaveissa Porissa siihen malliin, että meillä poksahti kuohujuoma auki ja paistettiin voittovohveleita.

Voittaja: Black Ice Boost (porinravit.fi)

Takarivin lähtöpaikalta valjakko Black-Koivunen luovi juoksupaikalle toiseen riviin toiseksi. Menohaluja oli ja, vaikka vähän hirvitti, ennen viimeistä kurvia kolmannen radan kautta aloitettu kiri kantoi ensin johtavan rinnalle, siitä ohi ja vähän vielä karkuunkin. Väliajat 16,0 - 18,0 - 18,5 - 17,0. Bläksän uusi autolähtöennätys kirjataan nyt 17,7. Kevyesti.

Fintoton sivut ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet. Ehkä kaikki me omistajat katsomme repeatilla tämän päivän lähtöä ja fiilistelemme. Ruuhkan helpottaessa startin näkee tästä. Pahimpaan tuskaan omistajaporukka voi itse kukin käydä tallentamassa Porin raviradan sivuilta tuon yllä olevan voittajakuvan ja printata muutamat malliksi jääkaapin oveen,  painattaa paitaan, tyynyliinaan, mukiin ja avaimenperään. Vermon voittajakuvaa yhä odotetaan, mut pieniä ovat nämä murheet. ;)

Maalikamerakuva (porinravit.fi)

Kuski - joka ajoi Porin raveissa kolme peräkkäistä voittoa ja vielä neljännen ravien loppupuolella - oli ollut hevoseemme luonnollisesti tyytyväinen, kehui ylistävien, blogiin sopimattomien voimasanojen kera. Valmentajakin kehui. Hevonen on ollut aina toimiva ja kiltti, mutta aina myös hivenen omalaatuinen. Nyt starttien myötä se on löytänyt ison annoksen itsevarmuutta lisää, on keskittynyt ja rento ennen starttia ja televisiokuvastakin havaittuna taitaa vain odotella kirilupaa. Kun vielä ensimmäisissä starteissa ruuna hämmästyi jäädessään yksin tai häiriintyi muiden poikkoilusta, nyt veto pitää loppuun asti. Niin, hämmentynyt, epäuskoinen, kiitollinen, ylpeä, hykerryttävä, liikuttunut, onnellinen, kummallinen olo. Wau, meijän Black Ice Boost!

Kommentit

  1. Ihana kirjoitus, josta paistaa läpi juuri ne tunteet joita tämä laji voi parhaimmillaan tarjoilla. Kuvailit ne jotenkin niin hienosti. Teillä on hieno hevonen, joka todella näytti eilenkin startin aikana koko ajan ihan ylikylältä ja karkasi niin helposti kilpakumppaneiltaan horisonttiin. Nauttikaa näistä hetkistä. Paljon onnea voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan, kiitos!

      Ja tiiätkö, mikä tässä on kans ihanaa. Saa jatkuvasti iloita, ei välttämättä aina omalla kohdalla, vaan välillä toistenkin menestyksestä. Kun tietää, miten paljon unelmii, toiveita ja työtä tää kaikki vaatii, suo sen sydämestään myös toisille.

      Poista
  2. Hei
    Onpa hienosti lähtenyt Black Ice Boost menemään!Onnittelut vaan täältä Vuonisjärveltä kaikille omistajille ja mukavia hetkiä tulevaisuudessakin raviurheilun parissa. Tv.mari ja ykä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja lämpimiä terveisiä Vuonisjärvelle!

      Poista
  3. Teillä on nyt homma karannut ihan käsistä!! :D

    Ihan upeeta. Nyt vaan teidän täytyy säilyttää tuo fiilis, menestystä tulee ihan varmasti jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits Riika! Onhan tässä vaarana pieni alkoholisoituminen ja persuksen leviäminen (entisestään) voittojuomien ja -kakkujen myötä. :D Mut koska kaikki on katoavaista, ni menkööt!

      Poista
  4. Heippa Marjo, ihan mielettömästi onnea Bläkin menestyksestä.
    Olin tallihommissa perjantaina kun hieroja kävi Bläkiä hieromassa. Hierojan kommenteista mulla oli aavistus, että nyt Porissa ruuna tekee taas tiliä. Hevonen oli hierojan käteen paljon edelliskertaa rennompi ja sanoikin että Forssan kisa on paikkoja avannut ja oli muutenkin tyytyväinen hevoseen.
    Mun on mennyt tää aamu blogin lukemiseen, en mä tiennyt että tallikaverilla on omat sivut, huisia ja meidänkin "pojat" on jossain tekstin osissa mainittu, Wuhuu!
    Hyviä treenejä teille ja onnittelut vielä. On kiva että saa olla noin hyvien hevosten kanssa touhuissa mukana, itsekkin muutaman kerran B:llä ajanut ;)
    Terveisin: Toitsa kuski Humppilan asemalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humppilan Toitsa!!! Vitsi, miten kiva kuulla siusta. Jäi puhelinnumero sillon ottamatta. Pitänee valkulta kysellä sitä, ku monesti miettiny, mitä siulle kuuluu ja miten ne pollet siellä polkee. :)

      On menny Herra B valtavasti eteenpäin ja on kyl nii hyvissä käsissä siellä! Kiitos ja menestystä teijän nuorukaisille myös! Rapsuttelehan meijän "pientä" poikaa miunki puolesta. Nähdään ja kuullaan - suunnittelen uutta iskua Humppilan asemalle! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Terveisesi, kysymyksesi tai kommenttisi Bläksälle ja taustajoukoille

Luetuimmat

Ois voinu käydä huonomminkin...

Tikusta asiaa - hematologiaa

Synkilläkin pilvillä on hopeareunat, vai onko?