Hevosenomistajuus pelastaa maailman
Onhan sitä tullut joskus sanottua, että jos sellaisen hevosen saisi, josta riittäisi juttua lehtien palstoilla, dokumenttia varsavuosista ja tarinaa sukuvalintojen ja valmennuksen saloista matkalla menestykseen... Blackin ensimmäinen lehtijuttu ei nyt sitten ihan ollut sitä, mitä odotin, eikä media ihan juuri se, mistä hevoskansa puhuu, mutta mikä jottei, kaikki lasketaan! :D :D :D
Meidän Black on nimittäin tosi chic ja viimeistä huutoa, sillä ori on syyskuun Trendi-lehdessä. Nyt ei tähän hätään ole tilastoa siitä, kuinka monta hevosta on päässyt Trendi-lehteen, mutta eikös se ole hevoselle nyt vähintään samanmoinen saavutus kuin ihmiseläimelle Italian Voque. Niin ja hei, peli on nyt avattu. Tiedä mihin sitä Black vielä urallaan ehtii!
Joku lukijoista saattaa muistaa taannoisen haastattelupyynnön blogin kommenteissa. Hetken pohdittuani tähän tartuttiin, vaikka tosiaan haave Hevosurheilusta tai Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä vaihtuikin täysin vastakkaiseen suuntaan. Asia ja jutun juuri oli kuitenkin hyvä: Unelmien toteuttaminen ja ne moninaiset tavat tehdä unelmistaan totta, vaikka sitten vain pienemmässä mittakaavassa. Sitä juuri oman hevosen omistaminen itselle on. Haave omasta hevostilasta kymmenien hevosten kanssa on vuosien myötä kutistunut "jos nyt vaikka pari pollea" aina siihen asti, että jos nyt edes osa yhdestä. Haave muuttui suuresta sopivankokoiseksi, sopivalla tavalla toteutettavaksi kimppaomistajuuden myötä.
Juttu Blackista ja minusta on toki hyvässä seurassa: Yksi haaveilee maailman parantamisesta ja toinen luonnon pelastamisesta. Me materialistit asetamme mittapuumme hieman alemmaksi ja pelastamme maailman ja luonnon yksi hevonen kerrallaan. Nykyinen hektinen maailmanmeno, tulot ja ennen kaikkea ne menot, loppuunpalaneet ihmiset ja katoavat perinteet - hevosenomistaja pelastaa maailmaa palikka kerrallaan. Omistamalla hevosen, tai vaikka sen kuuluisan kymmenesosan sen kankusta, pysähtyy se kiireinen maailmanmeno, siitä vähästä mitä tulee, tiedät mihin se menee, etkä ole edes harmissasi siitä, levollinen mieli ja laji, joka kokoaa ihmiset yhteen ikään, kokoon, näköön katsomatta. Eikö tässä ole vähän pelastuksen makua? Puhumattakaan siitä, mitä (ravi)hevosenomistajuus on tehnyt rakkaalle lajillemme, suomenhevoselle. On muuten maailma parempi paikka!
Ja samaan hengenvetoon vähän vakavammalla naamalla, niin kasvattajat, valmentajat, hevosenomistajat, hevoskimpat, raviliigat - eikös kaikkien tavoitteena tavalla tai toisella ole liputtaa hevosurheilun puolesta, tuoda lajille näkyvyyttä ja siinä samalla hankkia sisältöä elämään, ehkä vähän omaa elantoa ja/tai luoda elämyksiä itselle ja ympäristölle. Ennen kaikkea ja kaiken takana on rakkaus lajiin ja tuohon pirun upeaan elukkaan. On se hevonen sitten suomalainen, amerikkalainen, ranskalainen, mitä vaan, niin aika moni päivä on jo pelastettu, mikä jottei sitten maailmakin, päivä kerrallaan.
Meidän Black on nimittäin tosi chic ja viimeistä huutoa, sillä ori on syyskuun Trendi-lehdessä. Nyt ei tähän hätään ole tilastoa siitä, kuinka monta hevosta on päässyt Trendi-lehteen, mutta eikös se ole hevoselle nyt vähintään samanmoinen saavutus kuin ihmiseläimelle Italian Voque. Niin ja hei, peli on nyt avattu. Tiedä mihin sitä Black vielä urallaan ehtii!
Joku lukijoista saattaa muistaa taannoisen haastattelupyynnön blogin kommenteissa. Hetken pohdittuani tähän tartuttiin, vaikka tosiaan haave Hevosurheilusta tai Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä vaihtuikin täysin vastakkaiseen suuntaan. Asia ja jutun juuri oli kuitenkin hyvä: Unelmien toteuttaminen ja ne moninaiset tavat tehdä unelmistaan totta, vaikka sitten vain pienemmässä mittakaavassa. Sitä juuri oman hevosen omistaminen itselle on. Haave omasta hevostilasta kymmenien hevosten kanssa on vuosien myötä kutistunut "jos nyt vaikka pari pollea" aina siihen asti, että jos nyt edes osa yhdestä. Haave muuttui suuresta sopivankokoiseksi, sopivalla tavalla toteutettavaksi kimppaomistajuuden myötä.
Juttu Blackista ja minusta on toki hyvässä seurassa: Yksi haaveilee maailman parantamisesta ja toinen luonnon pelastamisesta. Me materialistit asetamme mittapuumme hieman alemmaksi ja pelastamme maailman ja luonnon yksi hevonen kerrallaan. Nykyinen hektinen maailmanmeno, tulot ja ennen kaikkea ne menot, loppuunpalaneet ihmiset ja katoavat perinteet - hevosenomistaja pelastaa maailmaa palikka kerrallaan. Omistamalla hevosen, tai vaikka sen kuuluisan kymmenesosan sen kankusta, pysähtyy se kiireinen maailmanmeno, siitä vähästä mitä tulee, tiedät mihin se menee, etkä ole edes harmissasi siitä, levollinen mieli ja laji, joka kokoaa ihmiset yhteen ikään, kokoon, näköön katsomatta. Eikö tässä ole vähän pelastuksen makua? Puhumattakaan siitä, mitä (ravi)hevosenomistajuus on tehnyt rakkaalle lajillemme, suomenhevoselle. On muuten maailma parempi paikka!
Ja samaan hengenvetoon vähän vakavammalla naamalla, niin kasvattajat, valmentajat, hevosenomistajat, hevoskimpat, raviliigat - eikös kaikkien tavoitteena tavalla tai toisella ole liputtaa hevosurheilun puolesta, tuoda lajille näkyvyyttä ja siinä samalla hankkia sisältöä elämään, ehkä vähän omaa elantoa ja/tai luoda elämyksiä itselle ja ympäristölle. Ennen kaikkea ja kaiken takana on rakkaus lajiin ja tuohon pirun upeaan elukkaan. On se hevonen sitten suomalainen, amerikkalainen, ranskalainen, mitä vaan, niin aika moni päivä on jo pelastettu, mikä jottei sitten maailmakin, päivä kerrallaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Terveisesi, kysymyksesi tai kommenttisi Bläksälle ja taustajoukoille