Ystävämme Bätmäni, Kiitävä-Liitävä, Varamies ja vieraileva tähti
No tulihan se talvi vihdoin ja viimein! Katselin tovi sitten vanhoja blogipäivityksiä ja vuosi sitten sitä käytiin tapaninajelulla lumisissa maisemissa ja punarautias oli reelläkin liikenteessä. Viime tapsana tuosta ei tointanu haaveilla, silloin haaveiltiin vain lumesta. Kun lumi sitten vihdoin saatiin, tuli kaupanpäällisinä kauan kaivatut lumiset tiet ja sitä myöten meidän mahtavat talvitreenipuitteet ja ne kuuluisat pitkät suorat.
Talvitreeniin on päästy myös etelämmässä ja pakkasta on Ypäjänkin leveysasteilla. Nyt alkuvuodesta siellä on tallin pollet olleet flunssassa, joten toivotaan, että talvi tappaa nuo tautipöpötkin. Siellä Black laittelee niin sanotusti töppöstä toisen eteen, jotta saadaan tällä kaudella niin sanotusti peli auki.
Etelän Bätmänin showtimea odotellessa ei ole meillä aika käynyt pitkäksi kotosallakaan. Omistajanretaleella onkin käyny melkoinen tuuri, että Vastuuvalmentajalla on tallitytön paikka ollut auki ja olen saanut ammentaa iloa, sielunhoitoa, kokemusta, oppia ja elämystä. Vaikka Black onkin maailmalla, on Vastuuvalmentajan tallissa nuo kaksi 3-vuotiasta metsäteiden tykkiä ja sitten vielä maaseutulomaa yhä viettävä läsipäinen starttari, jonka töppönen viuhuu melkoisen mukavasti. Parhaimmillaan onkin saman päivän aikana saanut herkistellä otteita pikkuisen Pain ohjaksissa, kasvattaa hauista Liitävän rattailla ja nauttia Läsipään vauhdista. Notta niinko vau tai eteläkarjalaisen synnyinseutuni sanoin: Mie romahan! ;)
Millaisia sitten ovatkaan nämä rakkaat metsäteiden hirmumme täällä? Liitävän tarinan alun tunnemmekin Vastuuvalmentajan Ensimmäisen Naisen hevosena ja Blackin lapsuudentoverina. 3-vuotiaaksi kääntynyt Liitävä-ruuna alkaa olla jo ihan asiallinen peli, josta ei voimaa, eikä kokoa, eikä näköä puutu. Kiitävä-Liitävän ohjaksissa on ihan erilainen vibra kuin Blackin aikoinaan, mutta kilttihän Liitävä on kuin mikä. Jos tossa kropassa nuo jalat vielä liikkuu toivotulla tahdilla joku kerta, ni ei tarvii kahteen kilometriin ottaa läheskään niin paljon askelia kuin kilpakumppaninsa.
Liitävän tarha-, talli- ja treenikaverina on aluksi varamieheksi palkattu, sittemmin vakiokalustoksi muuttanut pikkuruinen Pai, joka koostaan huolimatta on Hevonen olemukseltaan ja sydämeltään. Pihattovarsana kasvanut ja isojen poikien kiusaamasta kirpusta on kasvanut asiallinen treenattava. Varamies lunasti paikkansa tallissa ja treenissä hyvällä käytöksellään ja viisaudellaan, sillä tuohon pikkuiseen päähän tuntuu uppoavan oppi kuin kuuma veitsi voihin. Pain treeniurahan on moneen ikätoveriinsa verraten lyhyt, kun treenikertoja on takana ehkä noin parisenkymmentä, mutta kehnoksi ei voi moittia. Ensin kakara pelkäsi kääntymistä aisojen välissä: Muutamien komeiden kahdeksikkojen, volttien ja toistojen jälkeen ei ole meitä kurveissa enää sittemmin hirvittänyt. Pysähtyminen kesken reissun se vasta aluksi tyhmää olikin: Nyt Pai pysähtyy ja seisoo paikoillaan kuin savottahevonen, etenkin siinä tienristeyksessä, missä aina kuuluukin pysähtyä. Juoksuaskelien osalta Pai sai nopeasti jutun juonesta kiinni ja hevonen askeltaa tasaisesti kuin juna - nykimättä ja pomppimatta ja samoilla reissuilla jo Liitävänkin kanssa. Onko koolla sitten väliä? Monessakin asiassa ihan varmasti on, mutta kuulkaas pojat ja tytöt, tarina kertoo, ettei Isla J Brave -ihmeruunakaan mikään jättiläinen ollut.
Eräs ihmeruuna sitten vielä onkin mainitsematta. Läsipäinen roikale, tallin vieraileva tähti, tuli Vastuuvalmentajan luokse pienelle maaseutulomalle, mikä ilokseni ja iloksemme on vielä toistaiseksi jatkunut. Läsipään selässä on mukavaa ja rentoa, vaikka ratsastus muutoin kuin ravirataa kiertäen onkin tälle kaverille vielä vähän outoa. Läsipään kärryillä onkin tämä omistajanretale saanut sitten sellaista kyytiä, että voi Black - olen pettänyt sinua tummanpunarautiaan suomenhevosen kanssa. Kuka sanoo, ettei nämä jääkarhut liiku mihinkään, tä? Liikkuu ne ja, ette usko: kun vaihtaa koppakärryt hiittikärryihin, ne lentävät! Tämän ruunan seurassa olen saanut nauttia pitkistä ja huolet haihduttavista ravikilometreistä, nopeista hiittipätkistä tai vaikka vain hiljaisista kävelyistä metsäpoluilla. Eikä siinä vielä kaikki, kun Läsipään kanssa saa jännätä sitten aikuisten oikeissa ravikilpailuissakin. Huh! On siis ollut mukava tutustua ja ilo on kerta kaikkisen kokonaan ollut minun puolellani!
Ensi viikon suunnitelmat: Soita Sannalle ja sovi Blackin juonikuviot keväälle. Käy polven magneettikuvassa (jep, se ei edelleenkään oo satku, prkl). Selätä pakkanen ja työt ja löydä jostain aikaisen aamun tai hämärtyvän iltapäivän hetki hevosella/hevosilla ajamiseen. Siinä lienee tärkeimmät.
Jotta ei ihan menisi "Rakas päiväkirja" -tyyppiseen lätinään ja, kun kuitenkin jo toisella satasella raksutellaan tämänkin blogin kirjoituksissa, niin sikäli mikäli toiveita tai ajatuksia, mistä soisi raapusteltavan, niin nakkaahan kommenttisi tulemaan, kiitos!
Talvitreeniin on päästy myös etelämmässä ja pakkasta on Ypäjänkin leveysasteilla. Nyt alkuvuodesta siellä on tallin pollet olleet flunssassa, joten toivotaan, että talvi tappaa nuo tautipöpötkin. Siellä Black laittelee niin sanotusti töppöstä toisen eteen, jotta saadaan tällä kaudella niin sanotusti peli auki.
Etelän Bätmänin showtimea odotellessa ei ole meillä aika käynyt pitkäksi kotosallakaan. Omistajanretaleella onkin käyny melkoinen tuuri, että Vastuuvalmentajalla on tallitytön paikka ollut auki ja olen saanut ammentaa iloa, sielunhoitoa, kokemusta, oppia ja elämystä. Vaikka Black onkin maailmalla, on Vastuuvalmentajan tallissa nuo kaksi 3-vuotiasta metsäteiden tykkiä ja sitten vielä maaseutulomaa yhä viettävä läsipäinen starttari, jonka töppönen viuhuu melkoisen mukavasti. Parhaimmillaan onkin saman päivän aikana saanut herkistellä otteita pikkuisen Pain ohjaksissa, kasvattaa hauista Liitävän rattailla ja nauttia Läsipään vauhdista. Notta niinko vau tai eteläkarjalaisen synnyinseutuni sanoin: Mie romahan! ;)
 |
| Kännykameraräppäsy: Ruunikko, rautias ja kuusi sukkaa |
Millaisia sitten ovatkaan nämä rakkaat metsäteiden hirmumme täällä? Liitävän tarinan alun tunnemmekin Vastuuvalmentajan Ensimmäisen Naisen hevosena ja Blackin lapsuudentoverina. 3-vuotiaaksi kääntynyt Liitävä-ruuna alkaa olla jo ihan asiallinen peli, josta ei voimaa, eikä kokoa, eikä näköä puutu. Kiitävä-Liitävän ohjaksissa on ihan erilainen vibra kuin Blackin aikoinaan, mutta kilttihän Liitävä on kuin mikä. Jos tossa kropassa nuo jalat vielä liikkuu toivotulla tahdilla joku kerta, ni ei tarvii kahteen kilometriin ottaa läheskään niin paljon askelia kuin kilpakumppaninsa.
Liitävän tarha-, talli- ja treenikaverina on aluksi varamieheksi palkattu, sittemmin vakiokalustoksi muuttanut pikkuruinen Pai, joka koostaan huolimatta on Hevonen olemukseltaan ja sydämeltään. Pihattovarsana kasvanut ja isojen poikien kiusaamasta kirpusta on kasvanut asiallinen treenattava. Varamies lunasti paikkansa tallissa ja treenissä hyvällä käytöksellään ja viisaudellaan, sillä tuohon pikkuiseen päähän tuntuu uppoavan oppi kuin kuuma veitsi voihin. Pain treeniurahan on moneen ikätoveriinsa verraten lyhyt, kun treenikertoja on takana ehkä noin parisenkymmentä, mutta kehnoksi ei voi moittia. Ensin kakara pelkäsi kääntymistä aisojen välissä: Muutamien komeiden kahdeksikkojen, volttien ja toistojen jälkeen ei ole meitä kurveissa enää sittemmin hirvittänyt. Pysähtyminen kesken reissun se vasta aluksi tyhmää olikin: Nyt Pai pysähtyy ja seisoo paikoillaan kuin savottahevonen, etenkin siinä tienristeyksessä, missä aina kuuluukin pysähtyä. Juoksuaskelien osalta Pai sai nopeasti jutun juonesta kiinni ja hevonen askeltaa tasaisesti kuin juna - nykimättä ja pomppimatta ja samoilla reissuilla jo Liitävänkin kanssa. Onko koolla sitten väliä? Monessakin asiassa ihan varmasti on, mutta kuulkaas pojat ja tytöt, tarina kertoo, ettei Isla J Brave -ihmeruunakaan mikään jättiläinen ollut.
Eräs ihmeruuna sitten vielä onkin mainitsematta. Läsipäinen roikale, tallin vieraileva tähti, tuli Vastuuvalmentajan luokse pienelle maaseutulomalle, mikä ilokseni ja iloksemme on vielä toistaiseksi jatkunut. Läsipään selässä on mukavaa ja rentoa, vaikka ratsastus muutoin kuin ravirataa kiertäen onkin tälle kaverille vielä vähän outoa. Läsipään kärryillä onkin tämä omistajanretale saanut sitten sellaista kyytiä, että voi Black - olen pettänyt sinua tummanpunarautiaan suomenhevosen kanssa. Kuka sanoo, ettei nämä jääkarhut liiku mihinkään, tä? Liikkuu ne ja, ette usko: kun vaihtaa koppakärryt hiittikärryihin, ne lentävät! Tämän ruunan seurassa olen saanut nauttia pitkistä ja huolet haihduttavista ravikilometreistä, nopeista hiittipätkistä tai vaikka vain hiljaisista kävelyistä metsäpoluilla. Eikä siinä vielä kaikki, kun Läsipään kanssa saa jännätä sitten aikuisten oikeissa ravikilpailuissakin. Huh! On siis ollut mukava tutustua ja ilo on kerta kaikkisen kokonaan ollut minun puolellani!
 |
| Läsipäinen roikale (se läsi on siinä toisessa päässä) ja keli niin kuin sen kuuluukin |
Jotta ei ihan menisi "Rakas päiväkirja" -tyyppiseen lätinään ja, kun kuitenkin jo toisella satasella raksutellaan tämänkin blogin kirjoituksissa, niin sikäli mikäli toiveita tai ajatuksia, mistä soisi raapusteltavan, niin nakkaahan kommenttisi tulemaan, kiitos!
Kommentit
Lähetä kommentti
Terveisesi, kysymyksesi tai kommenttisi Bläksälle ja taustajoukoille