Pilvenmäen spesiaalein ruuna

Elokuun lopun aikataulu venyi sitten syyskuun lopun aikatauluksi. Parista pienestä viivästyksestä johtuen Blackin kontrollikäynti Tampereen Hevosklinikalle hieman siirtyi alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta toisaalta ei se ollut lainkaan huono juttu. Polle sai säännöllistä liikuntaa, hölkkää useamman kerran viikossa, ja näillä pohjilla haluttiin jalkaa näyttää eläinlääkärillekin. Viime torstaina 22.9. saatiin siis viimeisin Blackin paranemisen tilannekatsaus.

Black 24.9.2016

Eläinlääkäri Kristiina Ertola on hoitanut Blackia koko tämän vamman ajan ja hevonen, jalka ja sen paranemisprosessi on siis hoitavalle lääkärille tuttu. Tutkimuspapereihin eläinlääkäri kirjaili, että hevosella on ajettu hölkkää, ravaa hyvin ja jalka oireeton. Oikean etujalan jänne on paksuuntunut, mutta täysin aristamaton puristettaessa. Ultaäänitutkimus kertoi, että jänne on nyt selvästi parempi, turvotusta ei enää ollut ja vaurioalueen paraneminen on edistynyt hyvin. Jänteessä vaurioalueella on kuitenkin kohtalaisesti arpikudosta ja säierakenne tämän vuoksi ei normaali.

Näitä tuloksia olimme ainakin valmentajan kanssa osanneet odottaa. Black on kuitenkin kotona ja treenissä ollut täysin normaali, jalka ei oireile millään tavalla ja sen eteen on silti tehty kovasti hommia liikutuksen, kylmäyksen ja laseroinnin avulla. Ja nämä kontrollin tuloksethan ovatkin siis todella mainiot, eivätkä vamman vakavuuden ja laajuuden huomioiden voisikaan tämän paremmat olla. Muistinvirkistykseksi siis, että toukokuussa vamma oli noin 10 senttimetrin matkalla, heinäkuussa enää puolentoista sentin ja nyt sitä ei enää ole. Joskin arpikudosta on runsaasti ja sen arpikudoksen rakenne on se seikka, mikä jossain kohti ratkaisee, kestääkö jalka vai ei. 

Bläksän oej. 24.9.2016

Näin Bläkin itse lauantaina eka kerran sitten toukokuun. Hämmästelin, tunnustelin ja vanutin ja venytin tuota oikeata etujalkaa. Olihan se valmentaja minulle sanonut, ettei siinä jalassa näy enää edes sitä edellisen vamman ulkonemaa, "banaania", mikä Blackillä oli kuitenkin siinä ollut sitten sen ensimmäisen vamman. Näiden hoitojen ja laserointien myötä sekin on sulanut pois. Jalka on siis jopa ulkoisesti täysin parempi, mitä se oli jo ennen tätä viimeisintä jännevammaa, se minunkin oli todettava. Hivenen toista paksumpi tuo jalka oli, mutta silti viileä ja kovin normaalin oloinen. Matkaa paranemiseen toki on, mutta suunta on tähän asti ollut oikea ja paranamisen vauhti odotettua nopeampi. Hevonen on edelleen valtavan hienossa kunnossa, lihaksikas ja kiiltävä.

Black luonnollisesti ei itse ole edelleenkään tietoinen, miten vakavasti loukkaantunut hän on ollut. Kuka sitä pienistä murehtii? Ei isot ja hassut ruunat ainakaan! Black on tarhassa mestari järjestämään puuhaa ja keppostelee ruoka-astioiden ja milloin minkäkin kanssa. Lasten hyppiessä trampoliinilla myös Black haluaisi hyppiä. Tämä ei tietenkään sairaslomalaiselle ole oikein suotavaa, joten Blackin oma tarhayksikkö sijaitseekin tallin rauhallisemmalla puolella.Treenilenkillä Bläksä on ollut tallin nuorisoedustajan seuralaisena ja opetuskaverina, kun vauhdit ovat maltillisemmat. Joskin välillä voi vähän nuorisolle näyttää, miten ruuna irtoaa häntä tötsällä, jos joku meinaa rinnalle tulla - pääsemättä ohi koskaan. Silti nuorisoedustaja on useimmiten se, joka uskaltaa mennä esimerkiksi raviradan portista ensimmäisenä, koska täytyyhän se Bläksästä vielä näin muutaman sadan kulkukerran jälkeen olla aavistuksen jännittävä. Nyt viimeksi eläinlääkärissä hoitaja oli tarjonnut, että voidaan tuo varsa rauhoittaa, kun ruuna oli takajaloillaan seisonut karsinassa. Valmentaja oli siihen todennut, ettei todellakaan tarvitse, varsa on kohta kuusi ja osaa kyllä käyttäytyä, se on vaan... omalaatuinen. Ja älkää käsittäkö väärin - Black ei missään tapauksessa ole toimimaton jääräpää, vaan se yksinkertaisesti on sellainen elämästään nauttiva keppostelija. Klinikallakin oli hetken päästä Black seistä jökättänyt nätisti paikallaan, kun oli valmentajan vinkistä sitten ymmärtänyt, ettei nyt ole oikea hetki pelleillä. Black on edelleen se oman elämänsä aku ankka, joka löytää riemua ja meininkiä niistä elämän pienistäkin asioista. Aika paljon opittavaa meillä ihmiselukoillakin olisi tuollaisesta asenteesta!

Lenkille lähdössä 24.9.2016

Kuinkas sitten jatketaan? Eläinlääkäri suositti, että lisätään rasitusta asteittain jalkaa seuraillen. Pintahoidot entisellään. Mielellään useamman viikon ajan rauhallisia vetoja / tasaisia hiittejä ennen kuin ajetaan kovaa. Tarvittaessa UÄ-kontrolli ennen kovia hiittejä. Säännöllisen liikkeen tulee siis jatkua, jotta saadaan vamma-alueen arpikudoksesta mahdollisimman elastista ja mahdollisimman kestävää. Rasitusta lisätään jalan ehdoilla ja tavoitteena saada hevosen paikat niin koviksi ja kestäviksi, ettei pienet heikkoudet haittaa menoa. Ja ei - emme edelleenkään voi tietää, miten jalka kestää sitä kovaa rasitusta, mutta katsotaan nyt tämän hupsun hevosen kanssa vielä tovi matkaa eteenpäin. Samalla pitää olla tarkkana ja varjella jalkaa liukastumiselta ja huonoilta pohjilta, joten kurakelit ja pehmeät radat ovat vaihtuneet vahvuudestamme heikkoudeksi. Aikataulullisesti valmentaja arvioi, että paranemisen jatkuessa suotuisana, hiittivauhteja kokeillaan loppuvuonna ja, jos jalka on vielä mukana, talvella vuoden vaihteen jälkeen ajellaan kilpaa. Realisti pitää olla, joten pelin nimi onkin vähän niin kuin kaikki tai ei mitään. Mutta sitten hevosenomistajan pienessä mielessä sitä miettii, että ihmeitähän tapahtuu joka päivä, miksei kerrankin voisi sattua omalle kohdalle.

Onneksi muuten pysyi realismi mukana jo varsahuutokaupassa perjantaina. Siellä oli kaksi varsaa, jotka olisin hankkinut, jos oma taloudellinen tilanteeni olisi hieman (eli helvetin paljon) erilainen. Ori oli hieno ja raamikas, sen ravi hieman arvelluttava, mutta ehkä kasvun ja kengityksen myötä korjautuisi (in my dreams), mutta hänet huudettiin Ruotsiin. Viimeisillä numeroilla myyntivuorossa ollut tamma (joita normaalisti en vilkaisikaan) sulatti sydämet, oli sopusuhtainen, tarkkaavainen ja ympäristöstään kiinnostunut. Hieman pienenä ja ei niin ykkössukuisena hän olisi lähtenyt mukaamme sopuisaan hintaan, mutta joku muukin näki hänessä jotain mukavaa. Näiden matkaa jään seuraamaan mielenkiinnolla ja täyttelemään lottokuponkeja ja ostelemaan ässäarpoja aina silloin tällöin. Ihmeitähän tapahtuu joka päivä, miksei kerrankin voisi sattua omalle kohdalle. :)