Hyvää Uutta Vuotta 2014!
Tuntuu, että ihan vasta vähän aikaa sitten kirjoitin vuoden 2012 yhteenvedon tähän Blackin blogiin. Tässä ollaan jälleen rakettien pauke ja välke taustalla ja rustaillaan muutama rivi Black Ice Boostin vuodesta 2013, ja vähän omistajanretaleenkin vuodesta.
Blackin kaksivuotiskauden yhtenä tavoitteena oli suorittaa hyväksytysti opetus- ja koelähdöt. Vaikka tuo tavoite jäi tänä vuonna toteuttamatta, ei olla suru puserossa vaan katsellaan luottavaisin mielin tulevaan. Tässäpä muutamia Black&deckerin vuoden 2013 merkkipaaluja:
Kaksivuotiskausi käynnistyi treenaten kotimaisemissa Pohjois-Karjalassa. Treenikaverina oli 6-vuotias suomenhevosori sekä tietysti kulmakunnan kovin jätkä Liitävä. Sydäntalvella varsa oppi ravihevosen tavat ja ravi löysi askelilleen metsäteillä ja -poluilla.
Oripojat pitivät toisille seuraa treenilenkkien lisäksi myös samassa tarhassa. Siinä tuli hoidettua sosiaalisia suhteita ja kuntoa samalla kertaa. Nämä pojat olivat monella tapaa erottamattomia ja kyllä sitä piti vähän hirnua, jos kaveri katosi näkyvistä. Poikien tavaramerkiksi lenkillä tulikin olla kuin majakka ja perävaunu: Jos vetovuorossa oli Liitävä, olivat askeleet "kuin ruusuntippoja" - kuten Oppisopimusvalmentaja aina sanoo - ettei kaveri vaan jäisi liian kauaksi taakse. Jos vetovuorossa oli Black, tuli Liitävä perästä kuin höyryveturi, vaikka kepeämpi kaveri kauemmaksi ennättikin. Toisinaan pojat sitten hoitivat alku- ja loppuveryttelyn porukassa ja muutoin lenkit sitten mentiin omia polkuja.
Black sai kengät jalkaansa kevään liukkaiden koittaessa ja niistä löytyikin metsäteille ihan uutta pitoa ja balanssia. Samalla se tiesi sitä, että orileikit tarhassa Liitävän kanssa saivat jäädä ja pojat tarhasivat jatkossa erikseen. Yhä toki toisiaan karsinan kaltereiden läpi tuijottelivat, joten kuulumiset tuli edelleen vaihdettua. Kevääseen kuului myös ensimmäinen hammaslääkärikäynti, kun Blackilta raspattiin hammaskalusto ja poistettiin sudenhammas. Eläinlääkäri saikin tehdä melkoisen savotan ennen kuin tuo pikkuruinen hammas oriista irtosi.
Black kiersi ravirataa Joensuussa ensimmäisen kerran huhtikuussa. Ori toimi radalla kuin ihmisen ajatus, vaikka oli moisissa ympyröissä ensimmäistä kertaa ja paikalla oli hevosseuraakin. Raviradalla käytiinkin pariin otteeseen metsäteiden muuttuessa keväällä treenikelvottomiksi. Kotimaisemissa ja radalla Black oppi ne hevos- ja ravimaailman monet tavat ja siitä saatiin ihan toimiva peli olipa kysymys sitten lenkistä metsätiellä, traileriin lastaamisesta tai vaikkapa volttiharjoituksista peltolenkillä.
Blackin oli aika siirtyä valmentajalle, kun kotona oli annettu tarvittavat opit suureen maailmaan. Varsan oli aika saada säännöllistä treeniä, säännöllistä ratatreeniä ja treeniä porukassa, johon meillä täällä ei ollut samalla tavalla mahdollisuutta. Hevoskimppamme valitsi monien vaihtoehtojen joukosta Sanna Kiiskin Blackin valmentajaksi ja, kun Sannalla sattui sopivasti vapautumaan tallista tilaa, matkasi Black toukokuun alkupuolella Forssaan.
Valmennuksessa Blackin kunto (ja koko) kasvoi kohisten, vaikka raameja varsalla oli lähtiessäänkin. Valmentajalla saatiin lisää rutiinia ja Pilvenmäen rata ja metsäreitti tarjosivat hyvät puitteet treenaamiseen. Lihasmassa kasvoi vaan niin kasvoi hevonen vielä korkeuttakin ja treeni eteni hevosen ehdoilla. Poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta harjoittelu keveni kovastikin, jotta raviurheilu säilyisi kasvavan varsan korvien välissä mieluisena.
Lokakuussa Black ruunattiin. Vaikka Sannan talli tammoineen tulikin tutuksi, saivat vieraat hevoset Blackin veren kuumenemaan ja leppoisasta mustastamme tuli hankalasti käsiteltävä. Koska treeniä oli kasvun vuoksi joka tapauksessa kevennetty, oli nyt hyvä aika ruunata ja hoitaa kaikki alta pois hidastamasta sitten enää kolmivuotiskauttamme. Tampereen klinikalla jalkojen kuvauksen yhteydessä eläinlääkäri suositteli myös ruunausta ja sittemmin heitettiin toinen klinikkakeikka ja heitettiin hyvästi kulkusille. Kasvurajat tuolloin vielä olivat auki, vaan irtopaloista ei kuvien perusteella meillä huolta ole.
Black muutti Ypäjälle loppuvuodesta, kun Sanna hevosineen hankki hienon hevostilan maaseudun rauhasta. Black-ruuna saikin aloitella sitten uuden harjoittelukauden uusissa maisemissa. Kävin marraskuun lopussa Ypäjällä ja voi pojat, mikä paikka Sannalla siellä onkaan! Upea talli ja kilometrin rata tiluksien ympäri ja upeassa tallissa upea hevosemme Black. Taisi Black tuolloin vielä omansa tuntea, kun pehmoinen turpa tökki tukkaa ja sitten taskua ja sitten sen näköisenä hevonen siinä katsoo, että "Eikö toi ihminen tunne mua enää. Miks se ei anna leipää?!" No, antoi se.
Blackin tuoreimmat kuulumiset kertovat, että nykyisin Ypäjällä treenaa motivoitunut ja ahkera ruuna, joka keskittyy tekemiseensä ja ravikin kulkee taas. Toipumisloman jälkeen harjoittelua on tiivistetty ja hiitit ja intervallit ovat mukana kuvioissa toden teolla vuoden alusta. Black treenaa kokeneitten ravureiden vanavedessä vanhemmilta oppien tai toisten ikätovereittensa kanssa. Opetus- ja koelähdöt ovat tavoitteenamme viimeistään kesän alussa.
Ja, ettei nyt niin vakavaksi ja pelkästään tavoitteelliseksi lätinäksi tämä menisi, niin kerrottakoon, että Blackillä on nykyisin myös tyttöystävä. Viereisessä karsinassa asuu kaunis tyttö, josta tuli heti Blackille läheinen ystävä ja tämän tamman perään ruuna vielä huutelee, vaikkei muut naiset enää kiinnostakaan. Mukava, että ruunana Black on saanut uusia ystäviä ja pääsee tarhaamaankin vierekkäin tyttöjen kanssa.
Black Ice Club -hevoskimpassa tapahtui loppuvuoden aikana myös pari muutosta, kun kaksi omistaja päätyi muuttuneiden elämäntilanteiden vuoksi luopumaan osuuksistaan. Kimpan kokouksessa ja sovittujen sääntöjen mukaisesti osuudet myytiin kimpan sisällä halukkaiden kesken ja sen verran hullua sitä tässä omistajanretaleessa on, että nykyisin se on miulla hevosta kahden kankun verran. Kimpanvetäjänä jatkan tälläkin tilikaudella eli toisin sanoen maksan laskuja, maksan laskuja, pidän yhteyttä valmentajaan, maksan laskuja ja kirjoittelen blogiakin silloin tällöin. Antoisaa ja mukavaa puuhaa joka tapauksessa. Toivotaan, että se ensi vuonna 3-vuotiaan Blackin kanssa vielä antoisammaksi muuttuu!
Omistajanretaleen vuosi 2013 tuntui menneen sellaisella vauhdilla, että piti ihan miettiä, mitä kaikkea sitä tähän vuoteen mahtuikaan. Kaikin puolin hieno, hevosentäyteinen vuosi on ollutkin, vaikka yhä edelleen työ sotkee harrastuksia. Blackin ohjaksiin on kaipuu, mutta pahinta kaipuuta lievittämässä ovat olleet Liitävä ja Varamiehenä tutuksi tullut Pai, joka Vastuuvalmentajan tallissa tätä nykyä punkkaa ihan pysyvästi. Tätä kirjoittaessa Pai on ollut valjaissa yhteensä viisi kertaa, joista kahdella kerralla ohjien päässä on ollut tämä omistajanretale.
Blackiin verrattuna samanikäinen, kolmivuotiaaksi kääntyä Pai on pieni (mikroskooppinen) ja alkuun epäluuloisesti uusiin ihmisiin suhtautuva ori. Kärryjä tämä pikkuveturi sen sijaan vetää kuin isompansa: Pai ei stoppaile tai visko päätään vaan puksuttaa pikku kavioillaan eteenpäin. Varmajalkainen lämminverinen sipsuttaa jäätiköllä varo-varovasti ja, kun ensimmäisen kerran meni liian liukkaaksi, kävi hevonen varmuuden vuoksi makaamaan kärryjen eteen. Meillä on täällä siis tosiaan Blackin varamies ja miltei samassa pisteessä ollaan nyt Pain kanssa kuin Blackin kanssa reipas vuosi takaperin. Mielenkiintoinen uusi vuosi tulossa tämän kaverin kanssa.
Ja, jos kävelylenkit Pain kanssa käyvät pitkäksi, pääsee tavoitteelliseen kyytiin Liitävän kanssa. Jättimäinen Liitävä, ruuna myöskin nykyisin, tarjoaa tasaisen ja luotettavan kyydin, mutta tuon takapuolen takaa näkyvyys on tosi paljon huonompi. Ohjaksista saa myös pidellä ihan eri tavalla kuin näitten lämminveristen kanssa. Totunkohan koskaan?
Lisäksi miulla on ollut valtava ilo ja kunnia tutustua hienoon suomenhevosravuriin, joka on Vastuuvalmentajan tallissa maaseutulomalla ainakin nyt jonkin aikaa. Tämä ravuri on niittänyt mainetta ja kunniaa ja vaikka se osaa toisinaan laukatakin, on se vaan hieno kaveri. Metsäteillä Läsipään ravatessa hihkuin hiittikärryillä. Onneksi kukaan ei kuullut. Tätä ruunaa saa ajaa selästä käsinkin, joten sada, sada lisää lunta ja anna meille lumiset polut ja pellot ratsastuslenkeille! Läsipään kanssa aatonaattona muuten kipaistiin raveissakin ja opin jotain kilpaurheilijan keskittymisestä ja jäätävästä asenteesta, vaikka itse startti menikin niin sanotusti persiilleen takakengän irrotessa kesken reissun. Toivotaan, että maaseutuloma virkistää Läsipään uuteen nousuun ensi vuodelle.
Tällaista siis tänne tämän vuoden viimeisiin hetkiin. Jännityksellä ja innolla odotan uutta vuotta ja mitä kaikkea se mukanaan tuokaan.
Blackin vuosi 2013
Blackin kaksivuotiskauden yhtenä tavoitteena oli suorittaa hyväksytysti opetus- ja koelähdöt. Vaikka tuo tavoite jäi tänä vuonna toteuttamatta, ei olla suru puserossa vaan katsellaan luottavaisin mielin tulevaan. Tässäpä muutamia Black&deckerin vuoden 2013 merkkipaaluja:
Kaksivuotiskausi käynnistyi treenaten kotimaisemissa Pohjois-Karjalassa. Treenikaverina oli 6-vuotias suomenhevosori sekä tietysti kulmakunnan kovin jätkä Liitävä. Sydäntalvella varsa oppi ravihevosen tavat ja ravi löysi askelilleen metsäteillä ja -poluilla.
Oripojat pitivät toisille seuraa treenilenkkien lisäksi myös samassa tarhassa. Siinä tuli hoidettua sosiaalisia suhteita ja kuntoa samalla kertaa. Nämä pojat olivat monella tapaa erottamattomia ja kyllä sitä piti vähän hirnua, jos kaveri katosi näkyvistä. Poikien tavaramerkiksi lenkillä tulikin olla kuin majakka ja perävaunu: Jos vetovuorossa oli Liitävä, olivat askeleet "kuin ruusuntippoja" - kuten Oppisopimusvalmentaja aina sanoo - ettei kaveri vaan jäisi liian kauaksi taakse. Jos vetovuorossa oli Black, tuli Liitävä perästä kuin höyryveturi, vaikka kepeämpi kaveri kauemmaksi ennättikin. Toisinaan pojat sitten hoitivat alku- ja loppuveryttelyn porukassa ja muutoin lenkit sitten mentiin omia polkuja.
Black sai kengät jalkaansa kevään liukkaiden koittaessa ja niistä löytyikin metsäteille ihan uutta pitoa ja balanssia. Samalla se tiesi sitä, että orileikit tarhassa Liitävän kanssa saivat jäädä ja pojat tarhasivat jatkossa erikseen. Yhä toki toisiaan karsinan kaltereiden läpi tuijottelivat, joten kuulumiset tuli edelleen vaihdettua. Kevääseen kuului myös ensimmäinen hammaslääkärikäynti, kun Blackilta raspattiin hammaskalusto ja poistettiin sudenhammas. Eläinlääkäri saikin tehdä melkoisen savotan ennen kuin tuo pikkuruinen hammas oriista irtosi.
Black kiersi ravirataa Joensuussa ensimmäisen kerran huhtikuussa. Ori toimi radalla kuin ihmisen ajatus, vaikka oli moisissa ympyröissä ensimmäistä kertaa ja paikalla oli hevosseuraakin. Raviradalla käytiinkin pariin otteeseen metsäteiden muuttuessa keväällä treenikelvottomiksi. Kotimaisemissa ja radalla Black oppi ne hevos- ja ravimaailman monet tavat ja siitä saatiin ihan toimiva peli olipa kysymys sitten lenkistä metsätiellä, traileriin lastaamisesta tai vaikkapa volttiharjoituksista peltolenkillä.
Blackin oli aika siirtyä valmentajalle, kun kotona oli annettu tarvittavat opit suureen maailmaan. Varsan oli aika saada säännöllistä treeniä, säännöllistä ratatreeniä ja treeniä porukassa, johon meillä täällä ei ollut samalla tavalla mahdollisuutta. Hevoskimppamme valitsi monien vaihtoehtojen joukosta Sanna Kiiskin Blackin valmentajaksi ja, kun Sannalla sattui sopivasti vapautumaan tallista tilaa, matkasi Black toukokuun alkupuolella Forssaan.
Valmennuksessa Blackin kunto (ja koko) kasvoi kohisten, vaikka raameja varsalla oli lähtiessäänkin. Valmentajalla saatiin lisää rutiinia ja Pilvenmäen rata ja metsäreitti tarjosivat hyvät puitteet treenaamiseen. Lihasmassa kasvoi vaan niin kasvoi hevonen vielä korkeuttakin ja treeni eteni hevosen ehdoilla. Poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta harjoittelu keveni kovastikin, jotta raviurheilu säilyisi kasvavan varsan korvien välissä mieluisena.
Lokakuussa Black ruunattiin. Vaikka Sannan talli tammoineen tulikin tutuksi, saivat vieraat hevoset Blackin veren kuumenemaan ja leppoisasta mustastamme tuli hankalasti käsiteltävä. Koska treeniä oli kasvun vuoksi joka tapauksessa kevennetty, oli nyt hyvä aika ruunata ja hoitaa kaikki alta pois hidastamasta sitten enää kolmivuotiskauttamme. Tampereen klinikalla jalkojen kuvauksen yhteydessä eläinlääkäri suositteli myös ruunausta ja sittemmin heitettiin toinen klinikkakeikka ja heitettiin hyvästi kulkusille. Kasvurajat tuolloin vielä olivat auki, vaan irtopaloista ei kuvien perusteella meillä huolta ole.
Black muutti Ypäjälle loppuvuodesta, kun Sanna hevosineen hankki hienon hevostilan maaseudun rauhasta. Black-ruuna saikin aloitella sitten uuden harjoittelukauden uusissa maisemissa. Kävin marraskuun lopussa Ypäjällä ja voi pojat, mikä paikka Sannalla siellä onkaan! Upea talli ja kilometrin rata tiluksien ympäri ja upeassa tallissa upea hevosemme Black. Taisi Black tuolloin vielä omansa tuntea, kun pehmoinen turpa tökki tukkaa ja sitten taskua ja sitten sen näköisenä hevonen siinä katsoo, että "Eikö toi ihminen tunne mua enää. Miks se ei anna leipää?!" No, antoi se.
 |
| 24.11.2013 |
Ja, ettei nyt niin vakavaksi ja pelkästään tavoitteelliseksi lätinäksi tämä menisi, niin kerrottakoon, että Blackillä on nykyisin myös tyttöystävä. Viereisessä karsinassa asuu kaunis tyttö, josta tuli heti Blackille läheinen ystävä ja tämän tamman perään ruuna vielä huutelee, vaikkei muut naiset enää kiinnostakaan. Mukava, että ruunana Black on saanut uusia ystäviä ja pääsee tarhaamaankin vierekkäin tyttöjen kanssa.
Black Ice Club -hevoskimpassa tapahtui loppuvuoden aikana myös pari muutosta, kun kaksi omistaja päätyi muuttuneiden elämäntilanteiden vuoksi luopumaan osuuksistaan. Kimpan kokouksessa ja sovittujen sääntöjen mukaisesti osuudet myytiin kimpan sisällä halukkaiden kesken ja sen verran hullua sitä tässä omistajanretaleessa on, että nykyisin se on miulla hevosta kahden kankun verran. Kimpanvetäjänä jatkan tälläkin tilikaudella eli toisin sanoen maksan laskuja, maksan laskuja, pidän yhteyttä valmentajaan, maksan laskuja ja kirjoittelen blogiakin silloin tällöin. Antoisaa ja mukavaa puuhaa joka tapauksessa. Toivotaan, että se ensi vuonna 3-vuotiaan Blackin kanssa vielä antoisammaksi muuttuu!
Omistajanretaleen vuosi 2013 tuntui menneen sellaisella vauhdilla, että piti ihan miettiä, mitä kaikkea sitä tähän vuoteen mahtuikaan. Kaikin puolin hieno, hevosentäyteinen vuosi on ollutkin, vaikka yhä edelleen työ sotkee harrastuksia. Blackin ohjaksiin on kaipuu, mutta pahinta kaipuuta lievittämässä ovat olleet Liitävä ja Varamiehenä tutuksi tullut Pai, joka Vastuuvalmentajan tallissa tätä nykyä punkkaa ihan pysyvästi. Tätä kirjoittaessa Pai on ollut valjaissa yhteensä viisi kertaa, joista kahdella kerralla ohjien päässä on ollut tämä omistajanretale.
 |
| Pai ja Blackin perintöpäitset |
Blackiin verrattuna samanikäinen, kolmivuotiaaksi kääntyä Pai on pieni (mikroskooppinen) ja alkuun epäluuloisesti uusiin ihmisiin suhtautuva ori. Kärryjä tämä pikkuveturi sen sijaan vetää kuin isompansa: Pai ei stoppaile tai visko päätään vaan puksuttaa pikku kavioillaan eteenpäin. Varmajalkainen lämminverinen sipsuttaa jäätiköllä varo-varovasti ja, kun ensimmäisen kerran meni liian liukkaaksi, kävi hevonen varmuuden vuoksi makaamaan kärryjen eteen. Meillä on täällä siis tosiaan Blackin varamies ja miltei samassa pisteessä ollaan nyt Pain kanssa kuin Blackin kanssa reipas vuosi takaperin. Mielenkiintoinen uusi vuosi tulossa tämän kaverin kanssa.
Ja, jos kävelylenkit Pain kanssa käyvät pitkäksi, pääsee tavoitteelliseen kyytiin Liitävän kanssa. Jättimäinen Liitävä, ruuna myöskin nykyisin, tarjoaa tasaisen ja luotettavan kyydin, mutta tuon takapuolen takaa näkyvyys on tosi paljon huonompi. Ohjaksista saa myös pidellä ihan eri tavalla kuin näitten lämminveristen kanssa. Totunkohan koskaan?
Lisäksi miulla on ollut valtava ilo ja kunnia tutustua hienoon suomenhevosravuriin, joka on Vastuuvalmentajan tallissa maaseutulomalla ainakin nyt jonkin aikaa. Tämä ravuri on niittänyt mainetta ja kunniaa ja vaikka se osaa toisinaan laukatakin, on se vaan hieno kaveri. Metsäteillä Läsipään ravatessa hihkuin hiittikärryillä. Onneksi kukaan ei kuullut. Tätä ruunaa saa ajaa selästä käsinkin, joten sada, sada lisää lunta ja anna meille lumiset polut ja pellot ratsastuslenkeille! Läsipään kanssa aatonaattona muuten kipaistiin raveissakin ja opin jotain kilpaurheilijan keskittymisestä ja jäätävästä asenteesta, vaikka itse startti menikin niin sanotusti persiilleen takakengän irrotessa kesken reissun. Toivotaan, että maaseutuloma virkistää Läsipään uuteen nousuun ensi vuodelle.
Tällaista siis tänne tämän vuoden viimeisiin hetkiin. Jännityksellä ja innolla odotan uutta vuotta ja mitä kaikkea se mukanaan tuokaan.
Kaikkea hyvää Sinulle Uuteen Vuoteen 2014!
Hei
VastaaPoistaOikein hyvää ja menestyksellistä Uutta Ravivuotta 2014!Antoisia ajo- ja ratsastuslenkkejä molemmilla roduilla. Terv. Liitävän kasvattajat Ykä ja Mari
Hip hei, ja oikein hyvää uuttta vuotta myös teille! Kohtahan se olisi aika jo Liitävänkin opetella kantamaan ihmistä selässään ja sitten sitä muuten ollaan korkealla! Katsotaan kuin tämän tytön käy - laitetaan sitten aikanaan kuvat ja kommentit blogiin.
Poista