Hevonen tajuaa
On se koira miten viisas tahansa ja ihmisen paras ystävä, mutta ei se hevonenkaan tuosta kauaksi jää, ellei jopa edelle mene. Monenlaiset tarinat kertovat hevosen viisaudesta: Aikaa ennen autoja oli luotettu ruuna joka kerran osannut tuoda sammuneen isäntänsä juottolasta kotiin. Tamma oli pelastanut piikkilanka-aitaan sotkeutuneen varsansa astumalla varovasti lankojen päälle. Jos punarautias valjastetaan aitatolpassa reen vieressä, niin se osaa astua itse tarvittavat sivuaskeleet aisojen väliin, kun aika on. Pai muistutteli minua edellisellä yksinäisellä raviratareissulla miten voltataan: lämmittelykiekkojen jälkeen hevonen kääntyi itse volttiympyrään ja ihan täsmälleen vanhoilla renkaanjäljillä. Hevosen kauniiseen ja viisaaseen päähän tarttuu oppi niin hyvässä kuin pahassakin ja meidän ihmisten tehtävä on varjella sitä hyvää.
Jossain kohti hevosen viisaus sitten puolestaan meitä haastaa. Niin kuin vaikka esimerkiksi nyt Black, joka Ypäjällä on kävelytreenissä toipilaana. Hevonen tajuaa paljon, mutta nyt just se ei ihan kauhian hyvin tajua, miksi viritetyn urheiluhevosen pitää kävellä ja olla rauhallisesti. Säännöllinen liike ja huolellinen hoito pitävät kuitenkin ruunan virkeänä ja viritettynä. Kaikki hyvin siellä suunnalla ja ollaan toiveikkaana parin viikon päästä koittavassa kontrollitutkimuksessa.
Tänään Pai puolestaan on tajunnut muun muassa jälleen kerran sen, että kun treenilenkki kulkee tietyn tienristeyksen ohi, se tarkoittaa sitä, että matka jatkuu kohti seuraavaa kääntöpaikkaa. Tässä kohden vauhti kiristyy aina pykälän verran, sillä seuraavassa kääntöpaikassa odottaa ihana tamma lautatarhassaan ja tähän tammaan tuntuu Pai olevan kovin rakastunut. Vain Hänelle Pai hirnuu, ei juuri muille. Päästyään näköetäisyydelle Pai ryhdistäytyy, korvat sojottavat ja hevonen kasvaa korkeutta silmissä. Tässä kohden on hyvä ajaa sopivapohjaisella hiekkatiellä pieni vedon pätkä - on muuten kiire aina tamman luo takaisin. Mukavat kellotukset tänäänkin, noin hiekkatielle.
Sen lisäksi, että halusin eroon edellisen blogikirjoituksen pääsiäishenkisestä otsikosta, mikä aina hyppäsi silmille tälle sivulle tultaessa, insipiroidun parhaillani lukemastani Ville Virtasen kirjasta Hevosen Taju. Kylläpä näyttelijä ja ohjaaja taitaa myös kirjoittamisen taidon! Mukaansatempaavaa, kielellä leikittelevää tekstiä, mikä tuo ihmisestä ja hevosesta enemmän esiin kuin moni arkipäivän kuvaus vai mitä pidätte tästä:
"Lauta-aitojen valkoinen hohti auringossa, Majurin käskystä ne maalattiin uudestaan joka kevät. Kutakin hallinnoi nuori oripoika, kukin vuorollaan äityi pörhäköimään ohittajalle. Oltiin hetki niin äijää siinä, kaula kaarella ja kimeää hirnuntaa. Hepo kerrallaan uhosi aidan viertä, esitti liitoa, poseerasi kuin kehonrakentaja aurinkorannalla, että tämmöistä tavaraa tarjolla täällä: hei sinä siinä, auto, eläin, ihminen, tai mikä hyvänsä mikä liikkui, kottikärryt tai pappamopo, tällä kertaa sinä pikkupoika-miestenpyöräyhdistelmä! Kaipaatko turpaasi vai kiinnostaisiko lisääntyä?" (Ville Virtanen, Hevosen taju, 2013, s. 30)
Juuri noin Pai tänään, Ville vain kertoi sen vielä paremmin.
Jossain kohti hevosen viisaus sitten puolestaan meitä haastaa. Niin kuin vaikka esimerkiksi nyt Black, joka Ypäjällä on kävelytreenissä toipilaana. Hevonen tajuaa paljon, mutta nyt just se ei ihan kauhian hyvin tajua, miksi viritetyn urheiluhevosen pitää kävellä ja olla rauhallisesti. Säännöllinen liike ja huolellinen hoito pitävät kuitenkin ruunan virkeänä ja viritettynä. Kaikki hyvin siellä suunnalla ja ollaan toiveikkaana parin viikon päästä koittavassa kontrollitutkimuksessa.
 |
| Kaunis Black (Kuva: Valmentaja) Huom. KORKEAT karsinan ovet, EI pieni hevonen |
Tänään Pai puolestaan on tajunnut muun muassa jälleen kerran sen, että kun treenilenkki kulkee tietyn tienristeyksen ohi, se tarkoittaa sitä, että matka jatkuu kohti seuraavaa kääntöpaikkaa. Tässä kohden vauhti kiristyy aina pykälän verran, sillä seuraavassa kääntöpaikassa odottaa ihana tamma lautatarhassaan ja tähän tammaan tuntuu Pai olevan kovin rakastunut. Vain Hänelle Pai hirnuu, ei juuri muille. Päästyään näköetäisyydelle Pai ryhdistäytyy, korvat sojottavat ja hevonen kasvaa korkeutta silmissä. Tässä kohden on hyvä ajaa sopivapohjaisella hiekkatiellä pieni vedon pätkä - on muuten kiire aina tamman luo takaisin. Mukavat kellotukset tänäänkin, noin hiekkatielle.
Sen lisäksi, että halusin eroon edellisen blogikirjoituksen pääsiäishenkisestä otsikosta, mikä aina hyppäsi silmille tälle sivulle tultaessa, insipiroidun parhaillani lukemastani Ville Virtasen kirjasta Hevosen Taju. Kylläpä näyttelijä ja ohjaaja taitaa myös kirjoittamisen taidon! Mukaansatempaavaa, kielellä leikittelevää tekstiä, mikä tuo ihmisestä ja hevosesta enemmän esiin kuin moni arkipäivän kuvaus vai mitä pidätte tästä:
"Lauta-aitojen valkoinen hohti auringossa, Majurin käskystä ne maalattiin uudestaan joka kevät. Kutakin hallinnoi nuori oripoika, kukin vuorollaan äityi pörhäköimään ohittajalle. Oltiin hetki niin äijää siinä, kaula kaarella ja kimeää hirnuntaa. Hepo kerrallaan uhosi aidan viertä, esitti liitoa, poseerasi kuin kehonrakentaja aurinkorannalla, että tämmöistä tavaraa tarjolla täällä: hei sinä siinä, auto, eläin, ihminen, tai mikä hyvänsä mikä liikkui, kottikärryt tai pappamopo, tällä kertaa sinä pikkupoika-miestenpyöräyhdistelmä! Kaipaatko turpaasi vai kiinnostaisiko lisääntyä?" (Ville Virtanen, Hevosen taju, 2013, s. 30)
Juuri noin Pai tänään, Ville vain kertoi sen vielä paremmin.
Kyylllä, ne tajuaa. Otin varsalta eilen ekaa kertaa sekin auki hölkkähommien päätteeksi, tähän asti olen ajellut aina talliin asti sekki kiinni (löysällähän se on..). Tänään se pysähtyi heti kun totesi että hölkät on hölkätty, en ehtinyt edes ehdottaa sille että voitaisiin pysähtyä kun se jo totesi että no mitä ootat, sekki auki jo! Tietää myös varsin hyvin mistä kohdin rataa pääsee tallille, nyt on jo oppinut olla yrittämättä siihen suuntaan joka kierroksella kun tarpeeksi on paukutettu vauhtia sillä kohdin... Eli tosiaan, niin hyvässä kuin pahassakin - mikään ei ole niin ärsyttävä, kuin vanhempi hevonen, joka on näiden oppimiensa tapojen orja! Erästä vanhemman puoleista sotaratsua ajellessa ohjeet oli, että älä aja hiittisuoraa tiettyyn suuntaan juosten ollenkaan ja syy selvisi, kun tuli hiittipäivän vuoro; sehän ampui kyselemättä täyteen vauhtiin heti siitä kohtaa mistä suora alkoi. Suoran päässä hidasti itse, kääntyi, ja jolkotti munaravia takaisin toiseen päähän, mistä taas ampui täysiä. Määräsin kärryillä käytännössä vain vetojen määrän ja ehkä sen mentiinkö 22 vai 25, muuten ei ollut mitään sananvaltaa asiaan. Treenaa tuommosta sitten, siis jotenkin toisin, kuin miten hevonen on tottunut tekemään.
VastaaPoistaNäin ollen läväytin varsaa ohjalla persuuksille samantien, kun se seisahtui. Meillä ei pysähdellä silloin kun on opittu, vaan silloin kuin pyydetään.
Heip, kiva kuulla siusta! :) Kyllä jaksaa tuo noitten otusten viisaus hämmästyttää kerta toisensa jälkeen ja sitähän se sit teettää - tänään kolmen lämmityskiekan sijaan neljä, nyt käännytäänki tästä ja huomenna tuolta ja sit vielä kierros lisää. :) Koetetaan kasvattaa viksu ja toimiva sotaratsu.
Poista