JEE!

Nyt se on käännetty! Nimittäin Mettänpeikon paha karma, kun erehtyy katsomaan hevosensa juoksua paikan päältä. Monien sattumuksien kautta päädyin sittenkin Vermoon keskiviikoksi - silläkin uhalla, ettei ole ihan aina mennyt putkeen, kun olen paikalla ollut. Kohtaloa uskaltaa aina vähän uhmata, kun luvassa on aina kuitenkin naurua ja aavistuksen mustasävytteistä huumoria loistavalla porukalla. Jos jotain tulee siihen päälle, se on kaikki vaan plussaa, niinpä Vermon kakkosta juhlittiin kuin voittoa pelienkin vähän osuessa.

Kakkossija on meille kuin kultajuhla. Mettänpeikko ja hevosensa
lähettävät terveisiä kaikille kimppaomistajille ja faneille!

Tallin ravi-illan aloitti Bläksän lailla sulostuttava ja keveä (l. melekosen iso) Hemppa, joka reippaili teräsmiesliigassa komeasti rahoille. Siinä vaiheessa Bläksä pojotti karsinan ovella ja seuraili Vermon tapahtumia. Kaveria kun koitti houkutella valjastukseen, näytti ruuna aidosti järkyttyneeltä, että hänenkin tarvitsee vielä juosta kilpaa. On se se sankari! :D

Piiitkäästä aikaa Mr. Bläksä livenä. Siinä se päivysti katoskarsinan suulla. Ruuna on aina vähän olevinaan, Alligaattoriakin katteli siihen malliin, että "Okei, mä on Black Ice Boost, KUKA sä luulet olevas?"

Joonas valmistautui neljännen lähdön jälkeen lämmittämään Bläksän siltä varalta, että kuski voittaisi edellisen lähdön ja voittihan se, joten toisilleen tuttu parivaljakko pääsi kiertämään Vermon rinkiä. Bläksä oli ekat kiekat niin sanotusti aika reippaasti ohjilla, vaan rentoutui sitten. Piti jo kysyä Joonakselta, että vaihtoiko se hevosta välillä, kun sen verran eri tyylillä esiintyi ruuna lopulta. Mutta ennen kaikkea se hölkki hyvällä tyylillä kaiken aikaa. Ja mikäs siinä hölkkiessä, kun sillä oli jalassa reinot. REINOT! Hupaisat harmaat huopaiset harjoitussuojat. Noita pitäis saada ehdottomasti ruudullisena...

Tämä kierros taitaa olla vielä se, missä piiiikkkasen totisesti edettiin...

Lämmitys oli siis hyvä ja eikun sormet ristiin: toivottavasti kavereille kuiskutetut kaksarivihjeet pitäisivät. Tiukkaahan se meinasi sen kanssa tehdä, mutta piti kuin pitikin kerrankin mettänpeikkolaisten mettästä temmatut vihjeet. :) Piti, vaikka avaus oli talvikeliin hurja 11 (siitä ensimmäiset metrit varmasti todella kovaa), ja kilometrikin vielä 13. Pelättyä alkulaukkaa ei tullut. Bläksä kenties olisi halunnut lähteä vieläkin kovempaa, mutta otimme varman päälle moisessa hurjastelussa ja sisäradalta löytyi hyvä paikka. Sen verran vielä epävarmuustekijöitä kuitenkin ilmassa ollut, ettei haluttu riskeerata tarpeettomasti. Eipä nää edelleenkään Vermon varikkokurvista yhtään mitään ja siinä Sannan kanssa jännitettiin, miten pitkään siinä joukossa jaksetaan. Jossain vaiheessa loppusuoralle käännyttäessä Bläksä hävisi näkökentästämme ja siinä vaiheessa varikkoportin tuntumassa hyppi varmaan kaksi koomista hahmoa, musta ja vihreä, jotka huusivat, saiko se tilaa, saiko se tilaa, se sai tilaa. (Mehän kaikki tiedämme, kuinka käy, jos tilat tulee! Jos emme, tässä on muutama vuosi blogia luettavaksi, josta asia selviää.) Joonas tässä vaiheessa pysytteli asiaankuuluvasti kauempana ja katteli lähdön telkkarista. Kysyjille lienee vastannut, ettei tunne meitä. Sen verran paljon tuota kakkossijaakin juhlittiin, että taisi kuvaajat luulla meitä voittajiksi. Ja kyllä se meille voitto olikin. Kun iloitsee pienistä, voi iloita useammin. Me iloitsemme silloinkin, kun hevonen tulee maaliin. Itse asiassa myös silloin, että se ylipäätään pääsee raveihin. Ja tottakai nämä odotukset on kiva silloin tällöin ylittää vaikkapa Vermon 1 500 euron arvoisella kakkossijalla.

Blingblingiä ja naruja vaikka muille jakaa.
PS. Kaikki narut ja voimat jäi käyttämättä.
Lupailee jatkoon lisää loppukirejä...

Sen verran hirvitti illan pimeydessä, että totovoittojen turvin päädyin ajelemaan taksilla hotellille. Ravireissun ehdottomiin plussiin lasken myös sen, että taksimatkan aikana tuli karistettua muutamia raveihin liittyviä stereotypioita vanhojen ukkojen puuhastelusta ja muista vastaavista, luotua kokonaan uusia businessideoita raviurheilun ja kyydityspalveluiden yhteistyöhön perustuen, ja tietenkin päästyä turvallisesti perille, eikä sukkuloitua keskenään jossain Mäkkylän asemalla. Myöhäinen illallinen ja lasillinen kuivaa valkoviiniä oli niiiiiin ansaittu.

Tahatonta tilannekomiikkaa. Bläksä pidetään pumpulissa ravipaikallakin.

Pumpulissa. Tirsk.
Ei tää näin jälkikäteen oo enää niin hauska.
(Eiku onpas! :D )

Kerrankin oli kuvia tarjoiltavana vähän enempi. Toivottavasti se kompensoi blogin muuta ajoittain heikkolaatuista sisältöä. ;) Näillä eväillä eteenpäin ja palataan taas kuulolle, kun päästään iloitsemaan pieniä iloja - tahi vähän niitä suurempiakin.