Kun Black meidät säikäytti
Ei sitä koskaan odota. Eikä sitä koskaan toivo. Eikä siihen mitenkään voi valmistautua, kun saa puhelun, että "Blackillä ei ole kaikki ihan hyvin". Mennessään antamaan aamukauroja oli Vastuuvalmentaja kohdannut ruokahaluttoman ja apaattisen mustan hevosen, joka pakeni vatsavaivojaan makuulle. Pari puhelua ja pian oli "pelastuspartio" paikan päällä. Kuka milloinkin talutti potilasta ja kuka Liitävää, kukin oli vuorollaan huolehtimassa hevosen hyvinvoinnista tai opastamassa eläinlääkäriä paikan päälle, eivätkä siinä paarmanpuremat tai varpaiden välistä litisevä mutavelli, kuumuus tai keskeytyneet aamuaskareet haitanneet.
Eläinlääkäri saapui paikalle ja tutki hevosen. Tieto normaaleista suolistoäänistä huojensivat Blackin ihmisiä. Myös sydänäänien kuulumista pidettiin positiivisena asiana. Lämpöä taisi olla hieman normaalia enemmän, mikä sitten kiputilalla selittyikin. Black sai kipulääkettä ja varmuuden vuoksi vielä myös parafiiniöljyä nenäletkulla suoraan mahalaukkuun. Joten jos siellä suolistossa pahempikin tukos oli, niin kyllä se näillä lääkkeillä, näillä askelmäärillä ja kullanarvoisen pelastuspartion toiveikkailla ajatuksilla pois hätisteltiin.
Kipeä Black käyttäytyi hienosti eläinlääkärin käsittelyssä, eikä pelännyt piikitettävää kipulääkettä tai sen kummemmin mesonnut, kun laitettiin nenäletkulla nestettä hevoseen - mitä nyt yksi kannatteli turpaa, toinen päätä ja pari vielä työnsi takapuolesta, että väsynyt hevonen pysyi pystyssä. Normaalisti enemmän tai vähemmän hyörivä Liitäväkin seurasi rauhallisena laidunkaverin vierellä ja osallistui hoitotoimenpiteisiin parhaansa mukaan. Liitävä ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi taluttajaksi napatessaan Blackin riimunvarresta kiinni. Hetken kävelyttelyn jälkeen maistui Blackille taas heinä ja hevonen näytti enemmän omalta itseltään.
Eläinlääkärin vierailun aikana hoitui muuten myös nelijalkaisten elopainojen arviointi, kun hevoset saivat matolääkkeenkin samalla kertaa. Black sai lukemat 350 kilogrammaa ja Liitävä nokitti jo kaverin painollaan 380 kilogrammaa. Meidän pienet pojat! Ja kun tällaisesta pelkällä säikähdyksellä selviää, ihan uudella tavalla katsoo, miten kauniilta ja hienolta näyttääkään rauhallisesti laitumellaan ruohoa syövä onnellinen hevonen.
Eläinlääkäri saapui paikalle ja tutki hevosen. Tieto normaaleista suolistoäänistä huojensivat Blackin ihmisiä. Myös sydänäänien kuulumista pidettiin positiivisena asiana. Lämpöä taisi olla hieman normaalia enemmän, mikä sitten kiputilalla selittyikin. Black sai kipulääkettä ja varmuuden vuoksi vielä myös parafiiniöljyä nenäletkulla suoraan mahalaukkuun. Joten jos siellä suolistossa pahempikin tukos oli, niin kyllä se näillä lääkkeillä, näillä askelmäärillä ja kullanarvoisen pelastuspartion toiveikkailla ajatuksilla pois hätisteltiin.
Kipeä Black käyttäytyi hienosti eläinlääkärin käsittelyssä, eikä pelännyt piikitettävää kipulääkettä tai sen kummemmin mesonnut, kun laitettiin nenäletkulla nestettä hevoseen - mitä nyt yksi kannatteli turpaa, toinen päätä ja pari vielä työnsi takapuolesta, että väsynyt hevonen pysyi pystyssä. Normaalisti enemmän tai vähemmän hyörivä Liitäväkin seurasi rauhallisena laidunkaverin vierellä ja osallistui hoitotoimenpiteisiin parhaansa mukaan. Liitävä ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi taluttajaksi napatessaan Blackin riimunvarresta kiinni. Hetken kävelyttelyn jälkeen maistui Blackille taas heinä ja hevonen näytti enemmän omalta itseltään.
Eläinlääkärin vierailun aikana hoitui muuten myös nelijalkaisten elopainojen arviointi, kun hevoset saivat matolääkkeenkin samalla kertaa. Black sai lukemat 350 kilogrammaa ja Liitävä nokitti jo kaverin painollaan 380 kilogrammaa. Meidän pienet pojat! Ja kun tällaisesta pelkällä säikähdyksellä selviää, ihan uudella tavalla katsoo, miten kauniilta ja hienolta näyttääkään rauhallisesti laitumellaan ruohoa syövä onnellinen hevonen.
