Raviharrastus on joskus hullujen hommaa...
Ja tämä blogiotsikko on sitten kirjoitettu kaikella rakkaudella. Raviharrastus on tosiaan toisinaan hullujen hommaa, vaan eipä sitä itsekään ole aina ihan järkevimmästä päästä. Vaan kyllähän sitä miettii pieni ihminen eloaan ja oloaan, kun pakkasta on -23 ja nahkaohjatkin jäätyy käteen kuuraan, että eikö todellakaan - TODELLAKAAN - ole muuta tekemistä kuin istua kärryssä ja tuijottaa mustan hevosen harmaaksi kuurautunutta takapuolta?! Ja sitten siltikään sitä ei juuri sillä hetkellä vaihtaisi mihinkään muuhun.
Aloitetaanpa alusta. Tänäänkin edellisen torstain tavoin järjestelin hieman töitäni, karkasin kello kahden jälkeen ja ajoin hevosemme luo kilpaa hämärtyvän talvi-illan kanssa. No valoisaa onneksi riittää jo hyvin päälle neljään ja olipa outo ihana valoilmiökin taivahalla. Upea oriimme oli tarhassa vastassa innokkaana ja malttamattomana...
No niin. Yllä oleva kuva on "lavastettu" ja tulihan se Black ensin tervehtimään ja vähän orimaisesti porhalsikin siinä silmän iloksi. Sitten hain riimun ja kohtasin tarhan kuta kuinkin autiona. Black-kakara oli sitten "piilossa" katoksen takana ja en ole ihan varma, että ilkikurisuuttaanko vai kehtuuttiko sitä ihan kerrakseen (olihan pakkanen), mutta lystiä riitti Vastuuvalmentajalla ja Oppisopimusvalmentajalla. Sano Black, johtuuko se tästä smurffin värisestä puvustani? Ihan oikeasti, musta oli loppu! Oli miten oli, pojalle tuli noutaja ja valjastuspaikalle mennessäni marmatin sille ihan tosissani tästä "iloisesta jälleennäkemisestä"! Vanha, jo edesmennyt koiramme oli sellainen, että kun se tiesi joutuvansa kylpyyn, se meni sohvan taakse piiloon. Ihan hyvä muuten, mutta koiruuden häntä näkyi ja reppana varmaan kuvitteli olevansa näkymätön. :)
Riemu sen kuin jatkui - onhan valjastaminen reilun parinkympin pakkasessa kaiken maailman remeleitten ja nahkaremmien kanssa mitä kivointa! Tuskin ollenkaan valjaiden nahka kovettui sellaiseksi, että kivuttomasti soljista sai läpi ja tuskin ollenkaan palelsi käsiä. Ja pitäähän ne jääkalikaksi muuttuneet kuolaimetkin lämmittää, omassa kädessä tietysti. Vaan lampaantalja sitten persuksen alle ja lämpö sielussa ja sydämessä lähdimme lenkille.
Tarkoitus oli tietysti jo kelinkin puolesta ottaa rauhallisesti. Alkuverkan otimme kävellessä peltolenkille ja sitten kevyttä hölkkää pari kierrosta. Oppisopimusvalmentajan saatellessa alkumatkan lähdimme metsätielle, jonka pari pitkää suoraa oikein hivelevät vauhdinjanoista. Tänään kuitenkin kävelimme ja olihan auraamattomalla tiellä luntakin sen verran, että kävellessäkin kärry vedättää hevosta ihan mukavasti. Näin pitkällä tämän tien päässä en ollut itse aikaisemmin käynytkään, vain Black oli käynyt jo saman tutustumisreissun aikaisemmin tällä viikolla. Ohjeistukseksi sain, että "käännyt sitten, kun tie ja hevosen jäljet loppuu". Loogista.
Auringon maalamaa maisema oli kerrassaan kaunis, karu suon reuna talven väreissään upea ja ajoittain lumisen metsän puut kaartuivat tielle katoksi päämme päälle. Ihmekkös siinä sitten, kun en tajunnut, missä vaiheessa sormet ja varpaat pamahtivat ankkajäähän pahemman kerran. Tämä reissu tuimasta pakkasesta huolimatta oli kuitenkin mukava ja tietenkin kunnon valmennukseen kuuluu aina "pari muuttujaa". Metsätiellä oli kuitenkin tänään vain yksi mörkö ja tämän pelottavan tumman lumimöhkäleen uljas Black ohitti hienosti, tosin ehkä jonkin verran riverdancea muistuttavin askelin. Sen sijaan automaattiseen vauhdin lisäykseen on tosi kätevä lumen painama, siloihin tarttuva puunoksa, joka kulkiessa sitten räppäisee hevosta persuksille. Tätä lähtönopeutta kannattaa vaalia ihan tulevaa ravikilpailu-uraa silmällä pitäen... :)
Muutoin sitten rauhallinen lenkkimme sujui rauhallisissa merkeissä ja tuntia myöhemmin Black oli jo loimitettuna omassa karsinassaan. Black oli kiltti ja reipas, kuski hullu, mutta onnellinen. Kuvia ei ole, koska puhelimeni hyytyi ennen kuskia ja joskin ankkajää esti kaikki tarkkuutta vaativat toimenpiteet vai mitä tuumitte siitä, että tilastoihin sain kuitenkin kirjoitetuksi kattavan ja yksityiskohtaisen kuvauksen tämän päivän treenilenkistä höystettynä hevosen kuntoon ja yleiseen olotilaan liittyvillä havainnoilla. Tämän päivän treeni löytyy arkistosta kuvauksella: "=f+fvj".
Aloitetaanpa alusta. Tänäänkin edellisen torstain tavoin järjestelin hieman töitäni, karkasin kello kahden jälkeen ja ajoin hevosemme luo kilpaa hämärtyvän talvi-illan kanssa. No valoisaa onneksi riittää jo hyvin päälle neljään ja olipa outo ihana valoilmiökin taivahalla. Upea oriimme oli tarhassa vastassa innokkaana ja malttamattomana...
 |
| Black tarhassa |
No niin. Yllä oleva kuva on "lavastettu" ja tulihan se Black ensin tervehtimään ja vähän orimaisesti porhalsikin siinä silmän iloksi. Sitten hain riimun ja kohtasin tarhan kuta kuinkin autiona. Black-kakara oli sitten "piilossa" katoksen takana ja en ole ihan varma, että ilkikurisuuttaanko vai kehtuuttiko sitä ihan kerrakseen (olihan pakkanen), mutta lystiä riitti Vastuuvalmentajalla ja Oppisopimusvalmentajalla. Sano Black, johtuuko se tästä smurffin värisestä puvustani? Ihan oikeasti, musta oli loppu! Oli miten oli, pojalle tuli noutaja ja valjastuspaikalle mennessäni marmatin sille ihan tosissani tästä "iloisesta jälleennäkemisestä"! Vanha, jo edesmennyt koiramme oli sellainen, että kun se tiesi joutuvansa kylpyyn, se meni sohvan taakse piiloon. Ihan hyvä muuten, mutta koiruuden häntä näkyi ja reppana varmaan kuvitteli olevansa näkymätön. :)
Riemu sen kuin jatkui - onhan valjastaminen reilun parinkympin pakkasessa kaiken maailman remeleitten ja nahkaremmien kanssa mitä kivointa! Tuskin ollenkaan valjaiden nahka kovettui sellaiseksi, että kivuttomasti soljista sai läpi ja tuskin ollenkaan palelsi käsiä. Ja pitäähän ne jääkalikaksi muuttuneet kuolaimetkin lämmittää, omassa kädessä tietysti. Vaan lampaantalja sitten persuksen alle ja lämpö sielussa ja sydämessä lähdimme lenkille.
Tarkoitus oli tietysti jo kelinkin puolesta ottaa rauhallisesti. Alkuverkan otimme kävellessä peltolenkille ja sitten kevyttä hölkkää pari kierrosta. Oppisopimusvalmentajan saatellessa alkumatkan lähdimme metsätielle, jonka pari pitkää suoraa oikein hivelevät vauhdinjanoista. Tänään kuitenkin kävelimme ja olihan auraamattomalla tiellä luntakin sen verran, että kävellessäkin kärry vedättää hevosta ihan mukavasti. Näin pitkällä tämän tien päässä en ollut itse aikaisemmin käynytkään, vain Black oli käynyt jo saman tutustumisreissun aikaisemmin tällä viikolla. Ohjeistukseksi sain, että "käännyt sitten, kun tie ja hevosen jäljet loppuu". Loogista.
Auringon maalamaa maisema oli kerrassaan kaunis, karu suon reuna talven väreissään upea ja ajoittain lumisen metsän puut kaartuivat tielle katoksi päämme päälle. Ihmekkös siinä sitten, kun en tajunnut, missä vaiheessa sormet ja varpaat pamahtivat ankkajäähän pahemman kerran. Tämä reissu tuimasta pakkasesta huolimatta oli kuitenkin mukava ja tietenkin kunnon valmennukseen kuuluu aina "pari muuttujaa". Metsätiellä oli kuitenkin tänään vain yksi mörkö ja tämän pelottavan tumman lumimöhkäleen uljas Black ohitti hienosti, tosin ehkä jonkin verran riverdancea muistuttavin askelin. Sen sijaan automaattiseen vauhdin lisäykseen on tosi kätevä lumen painama, siloihin tarttuva puunoksa, joka kulkiessa sitten räppäisee hevosta persuksille. Tätä lähtönopeutta kannattaa vaalia ihan tulevaa ravikilpailu-uraa silmällä pitäen... :)
Muutoin sitten rauhallinen lenkkimme sujui rauhallisissa merkeissä ja tuntia myöhemmin Black oli jo loimitettuna omassa karsinassaan. Black oli kiltti ja reipas, kuski hullu, mutta onnellinen. Kuvia ei ole, koska puhelimeni hyytyi ennen kuskia ja joskin ankkajää esti kaikki tarkkuutta vaativat toimenpiteet vai mitä tuumitte siitä, että tilastoihin sain kuitenkin kirjoitetuksi kattavan ja yksityiskohtaisen kuvauksen tämän päivän treenilenkistä höystettynä hevosen kuntoon ja yleiseen olotilaan liittyvillä havainnoilla. Tämän päivän treeni löytyy arkistosta kuvauksella: "=f+fvj".
 |
| =f+fvj - Mutta hienot suorat, eikös?! |
Kommentit
Lähetä kommentti
Terveisesi, kysymyksesi tai kommenttisi Bläksälle ja taustajoukoille